Portugalin automatkamme ja koronavirus

Portugalin automatkamme ja koronavirus

 

Koronavirus mellastaa Euroopassa. Italian hallitus eristää päivän uutisten mukaan koko maan pohjoisosan. Ihmisten liikkuvuutta rajoitetaan merkittävästi. Alueelta poistuminen ja sinne saapuminen on sallittua vain hyvin perustelluista syistä. Satunnainen automatkailu ei liene sellainen. Mielenkiintoista. Saapa nähdä, miten tässä vielä käy.

Vaikka blogissa on ollut hiljaista, ei jo syksyllä esittelemäni ajatus autoreissusta Portugaliin ole hävinnyt mihinkään. Tarkoituksenamme on yhä lähteä kohti etelää pääsiäisenä. Nissanimme pääsee pitkästä aikaa tositoimiin. Muutamaa satunnaista viikonloppumatkaa (ja messuesittelyä) lukuunottamatta se on ollut tammikuussa 2019 päättyneen maailmankierroksen jälkeen pääasiassa seisonnassa.

Kuten alle liitetystä Portugalin reussun alustavasta reittikartasta näkyy, ei Italian tilanne kosketa meitä mitenkään. Ei, vaikka se jatkuisi vielä huhtikuussakin. Ajatuksenamme on suunnata kutakuinkin Belgian tai Pohjois-Ranskan kohdalla Atlantille, ja ajaa rannikkoa pitkin alas aina Espanjaan ja Portugaliin asti. Karttaviivasta poiketen otamme todennkäköisesti Latviasta autolautan Saksaan, jolloin Via Baltican loppupätkä ja Puola jäisivät väliin. Niitä kun ei jaksaisi millään ajaa läpi. Nuo tiet ovat käyneet turhankin tutuiksi viime vuosien aikana. Jokunen kilometrikin siinä säätyisi.

Koronaan liittyvä uutisointi on kuitenkin huolestuttavaa. Viruksen leviämistä yritetään rajoittaa aika rankoin keinoin. Kuukauden päästä koko Eurooppa voi olla kiinni, ja automatkailu käy hankalaksi. Tai jopa mahdottomaksi. Toivotaan, ettei niin käy. Pahoin kuitenkin pelkään, että Italia jää ainoaksi Euoopan maaksi, joka alkaa sulkea rajojaan ja alueitaan, ja tämä on vasta alkua.

Sinänsä koko virushässäkkä on ainakin minulle henkilökohtaisesti hieman mysteeri. vaikka aika aktiivisesti uutisia varsinkin engalanninkielisestä maailmasta seuraankin. En vieläkään oikein ymmärrä, mistä on kysymys. Viruksen vaarallisuudesta esitetyt luvut ja maailman hallitusten toimenpiteet ovat jotenkin ristiriidassa keskenään. Keinot ovat aika rajuja, jos kyseessä on vain hieman normaalia ärhäkämpi influenssa, kuten luvuista voisi päätellä. Olisi aika merkillistä (ja huolestuttavaa), jos kokonaisia maakuntia ja maiden rajoja suljetaan vain siksi, että muutkin niin tekevät. Ja tämä tehdään taudin takia, johon kukaan ei kiinnitäisi juuri sen suurempaa huomiota, ja jota peruskansalainen ei edes elämässään huomaisi, ellei siitä jatkuvasti uutisoitaisi. No, ehkä hallitukset tietävät enemmän, kuin julkisuudessa kerrotaan.

Mutta turha näistä on vielä huolehtia. Pääsiäiseen on kuitenkin yhä aikaa. Aisioista on turha huolehtia, ellei niille mitään voi. Asia kerrallaan ja vasta kun sen aika on, kuten filosofiani kuuluu. Sitä paitsi suljetut alueet toisivat matkaamme hieman lisähaastetta ja meininkiä. Haasteet ovat aina paikallaan ja mukava lisämauste. Kunhan nyt koko Eurooppa ei olisi huhtikuussa kiinni.

 

Kevätretki 2020.

 

Artikkelikuvassa viikonloppuretkeilyä viime kesältä.

 



4 thoughts on “Portugalin automatkamme ja koronavirus”

  • Taisi sitten käydä niin, että tämä reissu on tältä keväältä taputeltu? Turisteja ei päästetä rajojen yli. Vei aikansa ymmärtää miksi tämä on niin hankala virus, mutta Italia näytti, että sairaanhoito ylikuormittuu ja pahimillaan kaatuu, jos ei leviämisvauhdille laiteja jarruja.

    • Näinhän se on, ei taida meidän reissustamme tulla mitään. Euroopassa on suurempiakin ongelmia, kuin peruuntunut matkamme.

      Saapa nähdä, miten tilanne kehittyy. Epäilen, että demokraattisissa maissa ei pystytä tekemään kyllin rajuja toimenpiteitä, jotta taudin leviäminen pysähtyisi. Nyt toteutetut eivät taida riittää. Ainut varma asia taitaa olla, että tästä koko hommasta seuraa melkoinen talouden taantuma, tai suoranainen lama.

  • Toivottavasti pääsette ensi vuonna reissuun. Sen verran kiinnostava on tuo reitti, että jään odottamaan. Meidän piti tehdä sama muuten mutta kolmasosa tosta reitistä viime kesänä, mutta jo ennen reissua auto meni hinauksen saattelemana korjaamoon ja peruuntui. No jospa sekin ensi vuonna.

    • Eiköhän reissuun lopulta päästä. Vaikka Euroopan tilanne eskaloitui nopeammin kuin olisin ikinä voinut kuvitella, joskus sulutkin lopulta loppuvat ja maailma palaa normaaliksi. Täytyy katsoa vaikka syksyllä. Ehkä tiet ovat silloin auki ja säätkin viileämmät kuin kesällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *