Argentiina, Chile, Argentiina – Halki Patagonian ja Ushuaiaan

Ke 14.2.2018 (pvä 89), Ushuaia (Argentiina)
Pari tuntia vienyt rajanylitys Argentiinasta Chileen, vajaan kolmen tunnin odotus alle puoli tuntia kestävälle lossimatkalle, toista sataa kilometriä hyvää betonitietä sekä välillä kuoppaista soratietä Chilessä, uusi rajanylitys Chilestä Argentiinaan, ja viimein kolme sataa kilometriä rajalta Ushuaiaan. Siinä viimeinen vuorokautemme pähkinänkuoressa. Samat vaiheet täytyy toistaa lähes kokonaisuudessaan päinvastaisessa järjestyksessä kun haluamme Ushuaista pois, sillä muita reittejä ei ole. Tulimaa (jonka etäisin teitse saavutettava suurempi asutettu paikka Ushuaia siis on) kun on saari, joka on jaettu Chilen ja Argentiinan kesken, ja saaren ainut päätie kulkee molempien valtioiden alueiden kautta. Ja se tie päättyy Ushuaiaan. Pidemmälle etelään ei pääse.
Kannattiko? No nyt voi jo sanoa jotta kannatti, mutta ehkä eilen olin hetken eri mieltä. Monen tunnin seisoskelu rajajonossa ja sen jälkeinen jonottelu lauttaan tuntui jossain määrin älyttömältä vain, jotta pääsisimme tielle joka ei vie minnekään. Mutta sitten toisaalta, kun tänne asti on vaivautunut niin onhan sitä käytävä tien päässä asti. Muunlainen ratkaisu olisi varmaan jäänyt vaivaamaan. Lopulta Tulimaahan olisi pitänyt tehdä uusi reissu vain siksi, että jokunen sata kilometriä jäi ajamatta. Sitä paitsi loppumatkan maisemat ovat tänään olleet näkemisen arvoiset. Ei ole tasasista enää kuten eilen. On jylhää, metsäistä ja vuoristoista. Eli hyvä näin.
Vietimme viime yön Chilen puolella, mitä ilmeisimmin öljyteollisuuden ympärille kehittyneessä kylässä nimeltä Cerro Sombrero. Puuttomalla arolla näkyi siellä täällä öljylähdepumppuja, ja kylän keskelle oli pystytetty jopa öljynporaajapatsas. Sympaattinen paikka, jossa turisti-infon rakennus tarjosi satunnaiselle vierailijalle jopa ilmaiset suihkut sekä langattoman netin. Siispä yövyimme siellä, suurella matkailuautolla liikkeellä olleen brasilialaisperheen vieressä. Öljypumppuja näimme myös aika ajoin matkamme varrella manner-Argentiinassa paikoissa, jossa ei kirjaimellisesti ollut mitään muuta. Vain ruohikkoista aroa silmänkantamattomiin. En tiennyt, että pampakselta porataan öljyä.
Mielialaa lienee tänään nostanut myös se, että keskellä ei-mitään sijainnut viimeinen rajanylitys takaisin Argentiinan puolelle oli hyvin rauhallinen ja kiireetön. Mutkaton ja stressitön kokemus. Hieman älyttömältä tosin tuntuu, että aina maan vaihtuessa auton lupapaperi palautetaan taakse jäävän maan tulliin, ja uuden maan tulli kirjoittaa uuden sellaisen. Nyt oilimme Chilessä vain vajaan vuorokauden, mutta sama rumba ja operaatio piti silti toistaa rajoilla. Ulkomaisella autolla proseduuri on kai aina sama, vaikka naapurimaassa kävisi autoineen oleskelemassa vain tunnin. En ole varma päteekö tämä myös chileläisiin ja argentiinalaisiin ajoneuvoihin, vai onko heillä jonkinlaiset yksinkertaistetut säännöt. Meidän kanssamme samassa tullijonossa he ainakin seisoskelivat.
Viime päivitykseni jälkeinen hieman yli tuhannen kilometrin matka Argentiinan halki Tulimaan lossille meni sinänsä yllättävän kivuttomasti. Tie oli lähes koko matkan hyvää ja helppoa ajettavaa. Suoraahan se oli ja tylsääkin usein, mutta tavallaan odotimme kovempaa koitosta. Olihan rantatietä niin paljon meille parjattu. Ehkäpä sitten tosiaan tulimme valinneeksi hyvän reitin kun teimme ylimääräisen mutkan vuoristoon.
Paljon on täällä teiden varsilla tosin roskaa. Yleensä sitä on myös luonnossa, jos paikkaan vain autolla pääsee. Moni yöpymäpaikkamme on ollut tällainen. Maasto on sinänsä ollut viihtyisää ja vehreää ja kaunista, mutta ikävänä kauneusvirheenä mättäiden seasta pilkistää tyhjiä pulloja tai muovisia jugurttipurkkeja ynnä muuta sälää. Kenties Argentiinan laajamittainen automatkailu- ja kulutuskulttuuri on vielä niin uutta, ettei roskaamiseen ei ole vielä kiinnitetty huomiota. Ehkä näin oli joskus Suomessakin, ja auton ikkuna oli ihan pätevä roskis. Mutta sitten kehitys kehittyi ja ihmiset oppivat. Niin varmaan käy vielä täälläkin, jahka sotkun määrä alkaa ärsyttää tarpeeksi suurta joukkoa argentiinalaisia.
Malvinas on termi, jota ei täällä autoillessaan ole voinut olla huomaamatta, jos vain on silmänsä auki pitänyt. Jo ylittäessämme rajaa Paraguaysta silmiini sattui rajakoppien ylle kiinnitetty kyltti, jossa julistettiin espanjaksi Malvinas-saarien olevan ikuisesti osa Argentiinaa. Tekstin vieressä on yleensä saarten ääriviivat. Tällaisia kylttejä tulee vastaan teiden varsilla ympäri maata. Tahti on kiihtyi ajaessamme kohti etelää, ja viimeisissä parissa suuremmassa kaupungissa Malvinaksen marttyyreille on myös ollut suuri muistomerkki. Liput liehuvat yhä puolitangossa.
Malvinas viittaa tietenkin Euroopassa paremmin Falklandin saarina tunnettu Britannian alaisuudessa yhä oleva harvaan asutettu ja sangen merkityksetön saariryhmä, jota Argentiina koitti vallata vuonna 1982. Tämä meni kuitenkin pieleen, sillä Argentiinan silloisen sotilasdiktatuurin ilmeiseksi yllätykseksi Iso-Britania vastasikin provokaatioon voimalla ja hätyytti miehitysjoukot nopeasti ja tehokkaasti pois näiltä kivikkoisilta saarilta, joilla kasvatetaan kai lähinnä lampaita. Toisin sanoen argentiinalaiset saivat pahasti selkäänsä.
Kuvittelin tämän olevan jo vuonna 2018 muinaista historiaa, mutta näemmä se on täällä yhä kipeä ja taajaan muisteltava asia. Saarilla järjestettiin kuitenkin jokunen vuosi sitten äänestys, jossa asukkailta kyseltiin mihin maahan he haluaisivat kuulua. Kolme ihmistä tuhansista kuulemma äänesti Argentiinaan liittymisen puolesta. Loput halusivat olla osa Britanniaa (jota en lainkaan ihmettele). Siten vähän ihmetyttääkin, miten argentiinalaiset yhä jaksavat saarista pitkin maantien varsia jauhaa. Kaipa trauma on syvä.
Vietämme Ushuaissa jokusen päivän, onhan tämä matkan käännöspiste eikä täältä kannata siten liian nopeasti poiskaan kiirehtiä. Pyykkiäkin pitää pestä ja auto pitäisi siivota. Varsinkin pyykin pesua silmällä pitäen otimme kaupungista hotellin sijaan apartmentin, jossa on pesukone. Kone tulleekin pyörimään lähes tauotta ensimmäisen päivän. Jahka huollollisista toimenpiteistä on selvitty, katselemme paikallisen kansallispuiston. Sitten lähdetään pohjoiseen.

—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Kiitos mielenkiintoisista blokikirjoituksista.. Mukava seurata matkaanne..
Matkastanne tulee mieleen oheinen vastaava seikkailu.. teillä tosin tuntuu olevan mm. kaupunkiliikennettä ajatellen huomattavasti järkevämmän kokoinen kulkupeli.. Vain vetokoukku ja siinä kulkevat kaupunkifillarit puuttuuvat 😉
https://www.netflix.com/fi/title/80224476
Mukava kuulla että kirjoitukset kiinnostavat. Nyt kun mainitsit nuo kaupunkipolkupyörät, niin itse asiassa minulla olisi ollut kotona yksi taittopyörä. Suureen kassiin menevä ilmalla täytettävä kajakkikin olisi ollut. Ei mahtunut kumpikaan lopulta mukaan, vaikka kanoottia vakavasti harkitsimme.
PS. Lukijana sitä tietenkin toivoisi lisää kuvia maisemista ja videot olisivat tietenkin myös mukavia..
Kannattaa seurata tuota Instagramia. Laitamme kuvamateriaalia sinne, sillä se on paljon helpompaa kuin tänne blogiin. Itse asiassa välillä edes yhden kuvan liittäminen näihin juttuihin on joskus työn ja tuskan takana huonon netin takia. Välillä sitä kuvaa on istuttu huoltoasemalla lataamassa puolikin tuntia kun ei meinaa millään onnistua. Pelkkä teksti taas tulee blogiinkin helposti läpi.
Ehdottomasti oikea ratkaisu ajaa eteläisimpään pisteeseen asti. Eikös tarkoitus ole myös ajaa pohjoisessa päätepisteeseen joten sielläkin taitaa täytyä ajaa samaa tietä takaisin. Vain näin reissu on sataprosenttinen Pan-American Highway.
Kuinka siellä eteläkärjessä tarkenee? Kai kävitte uimassa meressä? 🙂
Näinhän se on, ja Alaskassa se edestakaisin ajeltava pätkä taitaa olla vielä paljon pidempi. Ja kannattihan tuolla käydä , Ushuaiassa. Ei ollut hukkareissu.
Säät ovat suosineet meitä, sillä ei ole oikeastaan tarvinnut palella. Vertaisin täyä ehkä Lappiin loppukesällä, eli ei niin paha. Meri jäi tosin meiltä uimatta, heh. Vaan enpä ole tainnut Jäämeressäkään kastautua…