Ecuadorin halki rannikolta vuoristoon ja lopulta Quitoon

Ecuadorin halki rannikolta vuoristoon ja lopulta Quitoon

 

Pe 20.4.2018 (pvä 154) Quito, Ecuador

Ecuador ei ole suuri maa. Pinta-alaltaan se on noin kaksi kolmasosaa Suomesta. Varsinkin aiempien maiden kuten Perun, Chilen ja Argentiinan jälkeen tuntuu hyvinkin pieneltä. Jokunen päivä olimme rannikolla ja nyt olemme jo keskellä maata, pääkaupungissa Quitossa. Täältä taasen on Kolumbian rajalle vain 250 kilometriä, joten Quitosta lähdettyämme olemme seuraavassa maassa mitä suuremmalla todennäköisyydellä jo samana päivänä. Vietämme täällä muutaman päivän. Matka jatkuu varmaan sunnuntaina. Ensivaikutelma tästä kaupungista on yllättävän moderni. Täälläkin monesta yksityiskohdasta tulee jollain tavalla mieleen Pohjois-Amerikka, kuten edellisessä jutussani koko Ecuadorista pohdin tulevan.

Quito sijaitsee pitkässä laaksossa ja tänne ajaessamme kimurtelimme hurjasti kaupunkia ympäröivien vuorien rinteillä ja laaksojen pohjilla. Tiet olivat kuitenkin erittäin hyväkuntoisia ja usein kaistoja oli useampi samaan suuntaan. Sama on muuten pätenyt muihinkin Ecuadorin muihinkin teihin. Kaikki pääväylät ovat olleet päällystettyjä ja keskimäärin mainiossa kunnossa, ainakin verratuna Peruun. Pienen maan tieverkko on varmaan paljon helpompi laittaa hyvään kuosiin kuin suuren ja laajan, jossa eteäisyydet ovat pitkiä. Ecuador on öljyntuottajamaa, joten ehkä luonnonvaroista saatuja tuloja on suunnattu tieverkon parantamiseen. Teiden kunnosta huolimatta keskinopeus ei ole aina kovin korkea. Rattia on saanut nimittäin tässäkin maassa kääntää aika lailla, varsinkin rannikolta hieman sisämaahan päästyämme.

Liikennemäärät ovat kuitenkin Quiton ympäristössä selvästi suuremmat kuin rannikolla. Parin viimepäivän aikana olemme seisoneet kahdesti pahassa ruuhkassa. Toisen kerran Quiton sisääntuloväylällä, toisen vuoristossa tänne tullessamme. Molemmissa tapauksessa liikennejumin syy oli ilmeisesti onnettomuus. Ihan suomalaiseen tyyliin ei täälläkään ajeta, mutta liikenne vaikuttaa kyllä siistimmältä kuin Ecuadorin eteläisessä naapurissa. Kolmipyöräiset mopotaksitkin täältä (onneksi) puuttuvat.

Rannikolta lähdettyämme sää oli lämin. Iltapäivällä, ennen kuin pääsimme hieman korkeammalle, se oli suorastaan kuuma. Brasilian jälkeen ei ole tainnut olla kertaakaan yhtä helteistä. Varjot ovat lähes olemattomia, sillä aurinko paistaa lähes suoraan ylhäältä. Auton ilmastointi ei meinaa pärjätä taistelussa aurinkoa vastaan, vaikka puhallus on kovalla. Erityisesti hiljaa ajaessamme tai liikennevaloissa tämä korostuu. Luulen, että osasyy viileän ilman riittämättömyyteen on, että auton ilmastointilaite on suunniteltu viilentämään vain ohjaamoa. Automme ohjaamon ja takatilan välinen seinä on kuitenkin poistettu, joten kopin viilennettävä ilmamäärä on paljon suurempi kuin auton suunnittelija on ehkä ajatellut. Epämiellyttävää autossa ei kuitenkaan ole vielä lämmön takia ajaessa ollut. Kunhan ruuhkissa meinaa välillä hikoiluttaa vähän. Maantienopeuksissa ongelma poistuu ja auton puhaltama kylmä ilma riittää ihan hyvin. Ehkä ilmastointilaitteen kompressorin pyöriessä kovemmilla kierroksilla se toimii paremmin ja myös tuuletusräppänöistä tuleva ilma on siten kylmempää.

Diesel on Ecuadorissa perin halpaa. Kuten Perussa, polttoainetta myydään myös täällä yhdysvaltalaiseen tapaan gallonissa (vajaa neljä litraa). Yksi gallona dieseliä maksaa oikeastaan jokaisella huoltoasemalla saman dollarin ja kolme senttiä. Eurolla menovettä saa siis nelisen litraa. Näin halpaa dieseliä en ole nähnyt kuin Sudanissa ja Egyptissä, joissa litrasta pyydettiin myös vain joitakin kymmeniä eurosenttejä. En ole selvitellyt miksi diesel on täällä niin halpaa. Ehkä tämäkin liittyy Ecuadorin omaan öljyntuotantoon. Toisaalta bensiini maksaa yli kaksinkertaisesti enemmän, joka sekin on vähän kummallista. Miksi niin suuri ero? Mutta kaiketi näihinkin hintoihin joku syy on.

Toisaalta ecuadorilaisen polttoaineen laatua on joissain lähteissä haukuttu. En tiedä miten paljon perää näissä väitteissä on, mutta huonolaatuinen aine ilmeisesti nostaa auton kulutusta. Ainakin ajotietokoneen näyttämän perusteella näin on käynytkin. Sen mukaan pystymme ajamaan täydellä tankilla vain hieman yli 600 kilometriä. Tuon luku on yleensä ollut 300 kilometriä suurempi. Osan pienestä numerosta selittävät ylämäkiosuudet, mutta hieman oudolta tuo silti vaikuttaa. Toissapäivänä kävimme Cotopaxin tulivuoren kansallispuistossa ja yirtimme ajaa vuoren kuvetta niin ylös kuin tietä olisi riittänyt. Parkkipaikka oli opasteiden mukaan muistaakseni 4800 metrin korkeudella. Jouduimme kuitenkin jättämään leikin kesken, sillä auto ei meinannut pysyä käynnissä ja jaksaa vetää ylös jyrkkää soramäkeä. Lopulta moottorilämpötilan punainen hälytysvalo syttyi (ensimmäinen kerta koko matkalla muuten) ja pakoputki puski paksua mustaa savua. Ehkä osin ecuadorilaisen dieselin ansiota tämäkin. Perussa kuitenkin kävimme lähes viidessä kilometrissä.

Kolumbiaa varten emme ole tehneet vielä suurempia suunnitelmia. Päätepiste siellä tulee joka tapauksessa olemaan Karibianmeren rannalla sijaitseva Cartagena, jossa meidän on pakattava auto konttiin ja lähetettävä se Panamaan. Etelä- ja Keski-Amerikan välillä ei nimittäin ole minkäänlaista tieyhteyttä, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin. Sadan kilometrin taittaminen Kolumbiasta Panamaan on siten autoilijalle melkoinen riesa. Minkäänlaisia autolauttojakaan ei tuolla välillä kulje, joten homma on hoidettava rahtilaivalla. Tämä juttu vaatii vielä lisäselvityksiä, ja saattaakin olla ettemme juurikaan tee Kolumbiassa ylimääräisiä mutkia. Mielessä kun on jo tuo laivaushässäkkä ja reissun seuraava vaihe pohjoisemmassa Amerikassa.

 

Vihreyttä matkan varrelta.

 

Tie Cotopaxille ja korkeutta 4600 metriä merenpinnasta. Tässä olemme juuri kääntyneet takaisin kun auto ei jaksanut enää vetää. Bussi näytti pärjäävän meitä paremmin.

 

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta



5 thoughts on “Ecuadorin halki rannikolta vuoristoon ja lopulta Quitoon”

  • Kylläpä siellä onkin poltto-aineet selvinneet kerrassaan kohtuullisella verotuksella. Tuommonen 0,25€/l polttoaineesta vaikuttaa kyllä tosi kohtuulliselta hintatasolta. Moinen hintataso antaa jo anteeksi vaikka ei laadultaan ihan parasta priimaa olisikaan.

    Auton sisätilojen viilenemiseen maantienopeuksissa taitaa vaikuttaa eniten se kuumia peltejä ulkoapäin hivelevä ilmavirta. Jos auton ulkopinnassa olisi jäähdytyssiilistä tuttuja ulkonevia pintoja tai märäksi kasteltua kangasta tms. matskua niin sehän suorastaan jäähtyisi ajossa. Samaa ilmiötä voi testata laittamalla lämmin limu/vesipullo tai koko iso vesikanisteri esim. märkään pyyhkeeseen/sukkaan ja jättää sen paketin auton ulkopuolelle viimaan. Jäähtyy kosteuden haihtumisen ansiosta aika tehokkaasti.

    ”Etelä- ja Keski-Amerikan välillä ei nimittäin ole minkäänlaista tieyhteyttä, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin.”
    Jopa onkin outoa! Ihan uusi juttu. Ei tullut mieleenkään epäillä etteikö sinne menisi tietä. Luulisi että kyllähän tuonne semmoiset Alpeilta tutut vuoret lävistävät tunnelit kannattaisi ilman muuta kaivattaa, etenkin nykyisin kun on pelit ja vehkeet joilla semmonen onnistuu helposti ja vaivattomasti.

    • Mietin itsekin että ajoviimalla olisi osuutta lämpötila-asiaan, mutta moottorin pyörintänopeus tuntui kuitenkin loogisemmalta selitykseltä. Ulkoilma kun on välillä tosi lämmintä. Mutta noinhan se fysiikka taitaa tosiaan toimia ja kun asiaa miettii, niin pyöriihän se moottori kaupungeissakin välillä kovemmilla kierroksilla kuin tyhjäkäynti. Eli ajoviima on ehkä parempi seliitys. Hyvä pointti.

      Kannattaa googlata Dari gap. Se on tuon Kolumbian ja Panaman välisen ryteikköalueen nimi. Tietä on ilmeisesti vuosien varrella yritetty pariinkin otteeseen rakentaa, mutta aina se on kaatunut johonkin juttuun. Oma arveluni on, että Jenkitkin ovat pitäneet jostain poliittisista syystä parempana, ettei tieyhteyttä ole. Ja sitten sitä ei ole. Mutta tämä on vain omaa teoretistointiani.

  • Onkin yllättävän suuri kaupunki tuo Quito, 1,5 miljoonaa asukasta. Nyt kun Etelä-Amerikan osuus kääntyy kohti loppua, pitää kiittää mielenkiintoisesta raportoinnista matkan varrelta. Iltselleni tämä maanosa on ollut kaikkein tuntemattomin. On tullut kuljettua samaa matkaa ja tehtyä vähän ylimääräisiä koukkauksiakin googlen ja googlekameran avulla, poiketen teidän reitistä. Kiersin juuri Galapagos -saarien kautta, joka tekisi ”fyysisenä matkana” melkoisen loven matkabudjettiin. Tämä on ihan hyvä järjestely, meille peesaajille, pääsee kätevästi järjestetylle matkallle ja se paljon puhuttu hiilijalanjälkikin on aivan olematon.

    • Ei tämä Quito tosiaan ihan pieni kylä ole, muttei liian suurikaan. Oikeastaan hyvinkin mukava paikka.

      Kiitoksia seurailusta ja kommentoinnista. Etelä-Amerikka oli ennen tätä reissua minullekin se kaikkein etäisin ja vähiten tuntemani maanosa. Emme tosin taida olla ainoita. Näin se taitaa olla monellekin eurooppalaiselle. Euroopasta katsellen tämä on jollain tavoin unohdettu maanosa, joka on sääli. Käsittääkseni moni täällä haluaisi läheisemmät suhteet Eurooppaan, mutta Euroopan (tai sen johtajien) kiinnostus on ollut laimeaa. Kumma juttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *