Hampurin satamaan pääsyä odotellessa
Ma 11.12.2017 (pvä 24), merellä, Elbe-joen suu (Saksa)
Perjantaina, pian Tilburyn satamaan päästyämme, meidät herätti kuuden jälkeen aamulla soinut hytin puhelin. Hermostuneen oloinen kansikadetti soitteli. Olimme saapuneet satamaan ja matkustajien autoja piti kuulemma siirtää lastauksen vuoksi toiseen paikkaan. Lupasin tulla muutamassa minuutissa. Ennen kuin sain edes kaikkia vaatteita päälle, oveen koputettiin. Siellä oli samainen merimies. Kiiruhdimme yhdessä seuraavalle matkustajahytin ovelle, josta herättelimme eläkeikäisen ranskalaispariskunnan miehen siirtämään heidän Land Cruiseriaan.
Satamakäynnit näyttävät olevan kovin hektistä ja aikataulut laiturissa kireitä, sillä koko tuona aamuna näkemäni henkilökunta oli kovin stressaantunutta ja kulki puolijuoksua paikasta toiseen. Ehkä he pelkäävät tekevänsä virheen ja saavansa haukkuja. Melko hierarkinen nimittäin näyttää ainakin tämän laivan organisaatio olevan. Olen jo sattumalta kuullut päällystön ripittävän miehistön jäsentä, sekä kapteenin päällystöön kuuluvaa. Maltilliseen sävyyn, mutta ripittävän kuitenkin. Toisaalta mitä itse laivan operaatiiviseen toimintaan tulee, ja ottaen huomioon eri kansallisuuksien kirjon tälläkin laivalla, ehkä tietty armeijamainen käskytyshierarkia on ainut tapa saada homma toimimaan.
Kovin eläväisiä eivät ole päällystön ruokapöytäksekustelutkaan. Syömme nimittäin samassa tilassa. He eivät ole kaiketi tulleet töihin kavereita hommaamaan. Vaikka ymmärtäähän sen, sillä upseeristo vaihtuu laivoilla neljän kuukauden välein ja seuraavasta pestistä jaa laivasta päättää varmaan varustamo. Kovin tiiviitä työyhteisöjä ei pääse siten syntymään. Meitä matkustajia toki kohdellaan hyvin ystävällisesti ja asiallisesti. Ei voi valittaa.
Siirsimme perjantaina autot lopulta aamuhämärissä ulos laivalta, ja jälleen uudestaan sisään illalla. Tätä takaisinsiirtoa piti päivystää koko päivä, joten emme oikein voineet lähteä maihin vaikka olisimme halunneetkin. Se olisi sinänsä ollut täysin sallittua. Autot kuitenkin sotkivat aikataulun, sillä ruumaa pakkaavat eivät suostuneet tai pystyneet antamaan niiden takaisin siirrolle tarkkaa aikaa. Mutta näin se täällä on, matkustajat autoineen ovat alin prioriteettiluokka, rahti se ensimmäinen. Tätä osasimme odottaakin, niin monessa paikassa siitä varoiteltiin. Ja eipä tuo satamakäynnin väliin jääminen hirveästi harmittanut. Laivaelämä ei ole vielä käynyt ahdistavaksi.
Tällä hetkellä olemme matkalla Hampuriin, tai oikeammin odotamme vapautuvaa satamapaikkaa merellä ankkurissa. Olemme kelluneet samassa paikassa eilisestä lähtien. Näillä näkymin laiva voi ajaa perille tänään iltapäivällä. Hampurista seilataan eteenpäin tiistai-iltana. Tiistaina on kuulemma myös mahdollista käydä maissa. Aikaa on koko päivä. Asioita sotkevat taas ajoneuvot, joita on taas siirreltävä edestakaisin. Kapteeni oli kuulemma jopa todennut, että voisimme halutessamme käydä kaupungilla omilla autoillamme, sikäli kun niin haluaisimme. Liekö ollut tosissaan. Vaihtoehtona se ei sinänsä olisi hullumpi, sillä satama-alueet ovat yleensä valtavan suuria. Hampurin satamalaiturilta ihmisten ilmoille, tai edes sataman portille, päästäkseen tarvitsee kuulemma taksin. Mutta katsotaan miten käy. Jos saavumme perille yöllä, uskoakseni hyttipuhelin soi taas.
En voi kieltää, ettenkö odottaisi kovin pääsyä pois Euroopasta. Olemme jo nyt pari päivää jäljessä aikataulusta. Lastaus on kestänyt, laituripaikoille on pitänyt jonottaa. Tämä on kuulemma hyvin tyypillistä. Ranskalainen Land Cruiser -pariskunta on reissannut rahtilaivoilla Euroopan ja Etelä-Amerikan väliä yhteensä parikymmentä kertaa (!), joten he tietänevät mistä puhuvat. Viivästyksiä voi kuulemma olla luvassa myös Afrikassa ja Brasiliassa, jossa pysähdymme myös useamman kerran ennen Montevideota. Tällä hetkellä aikataulun mukaan meidän pitäisi olla Rion satamassa vuoden viimeisenä päivänä. Taitaisi olla vähän liian hyvä tuuri jos niin lopulta myös kävisi.
Tämä on ensimmäinen artikkeli, jonka kirjoitan tänne, alustalle nimeltä havaintoja.com. Jatkossa julkaisen päivitykseni tällä, sillä toivon pystyväni tekemään niitä myös mereltä käsin. Rantapallon systeemi ei oikein tähän taipunut, joten oli keksittävä jotain muuta. Atlantilla olisi hyvää aikaa kirjoitella laivaelämän yksityiskohdista. Toivoakseni saan tekniikan toimimaan, jotta voin myös niin tehdä. Blogin Facebook-sivuun tällä ei ole vaikutusta, ja koitankin koota myös jatkossa kaiken materiaalin keskitetysti sinne.
—
Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:
Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä
Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta
Hyvin toimii tämä alusta myös, kunhan jaat sinne FB:iin, että tiedän käydä lukemassa.
Mukavia merimaileja 🙂
Kiitoksia, mukava kuulla että sivu näkyy muuallekin kuin omalle koneellenikin. Tarkoitus on jakaa nämä postaukset automaattisesti Faceen, joka näemmä ainakin tämän ensimmäisen kohdalla toimikin. Toivottavasti myös jatkossa.
Mahtava lueskella tätä kotisohvalta ja mukautautua tunnelmaan!
Kiitoksia, ja mukava kuulla että kiinnostaa lueskella!
Kommenttien kanssa on näemmä vielä pientä häikkää. Taitavat kaikki mennä toistaiseksi tarkastukseen. Se ei ole tarkoitus. Koitan säädellä asetuksia. Jos kuitenkin kommentti näyttää häviävän johonkin, niin ei hätää. Tutkin kyllä roksaposti- ja tarkastettavana-kansiot.
Ei varmaan ihan huono vaihdos muutenkaan vaihtaa omalle domainille…noin niinkun jatkoa ajatellen. Tätä teidän seikkailua on kyllä mukava seurata, koska tosiaan ainakin toi mitä teette sitten siellä Amerikkaan päästyänne on omissakin haaveissa.
Toivottavasti seikkailustamme on apua! Etelä-Amerikka lienee sinänsä aika iisi, että se on vain ajamista. Tämän laivamatkan jälkeen seuraava eksoottisempi juttu ja haaste lienee Darien Gapin ohi pääseminen, eli auton laivaus Kolumbiasta Panamaan. Vaikka toki sitä ajo-osuuteenkin varmaan mielenkiintoisia juttuja ja seikkailuja mahtuu.
Minulla muuten oli tämä oma domain valmiina, ja joskus sitä aiemmin blogittamiseen käytinkin. Sitten kyllästyin tekniikan kanssa säätämiseen ja palasin Rantapllon huomaan. Nyt tuo Rantapallo ei oikeastaan ollut enää vaihtoehto, sillä sinne en olisi täältä laivalta pystynyt postauksia tekemään. Heidän tekninen puolensa ei ollut myöskään kovin innokas minulle vastailemaan, niin siirryin sitten taas omaan systeemiini.
Negatiivisena puolena omassa domainissa on edelleen tuo vastuu tekniikasta. Nytkin kommenttien suodatus on vielä päin seiniä, mutta ehkäpä saan sen(kin) vielä jossain vaiheessa toimimaan…
Kiva lueskella tälläisiä matkajuttuja.Itse olen eläkkellä oleva luotsi ja nuorena seilailin itsekkin rahtilaivoilla ympäri maailmaa..moni ma tosin jäi näkemättä,mutta olen lentokoneilla ja vuokra- autoilla itsekkin hieman kierrellyt eri maissa Hyvää reissua..
Kiitoksia, ja mukava kuulla että näistä on iloa! Merimiesten elämä näkyy olevan omanlaistaan elämää, ja varmasti sitä itsekin paremmin ymmärrän kun tämä reissu on ohi. Käsitykseni siitä, mitä rahtilaivoilla oikein puuhataan olivat ennen aika rajalliset. Kuten varmaan useimmilla muillakin maakravuilla.
Pahoittelen muuten tätä kommentoinnin puutteellista toimivuutta. En ehtinyt säätää sitä toimimaan kunnolla ennen kuin netti tyystin hävisi. Mutta sitten taas toisaalta, enpä pääsisi kommentteihin juuri vastaamaankaan nyt merimatkan aikana.
Katselin juuri Marinetrafikista Dakarin tilannetta… Noin 20 laivaa ankkurissa ja mukana 2 Grimaldia…pelkäämpä,että tulee muutaman päivän viivästys teillekin….näin käy usein Afrikassa. Itsekkin olin kerran 49 vuorokautta ankkurissa Cotonoussa Beninissä 1970-luvulla….Toivotaan että olen väärässä!!!
Hehe, 49 päivää on jo aika kova. Siinä varmaan ehti miettiä kaikenlaista. Ehkä siten selvisimme aika vähällä, vaikka tosi pitkiltä nuo muutamat Afrikan odottelupäivät tuntuivatkin.