Yellowstone – biisoneita, karhuja, susia sekä retkisuihkusta ja muista tielläliikkujista

La 28.7.2018 (pvä 253), (Montana, Yhdysvallat)

Vietimme juuri muutaman päivän Yellowstonessa, joka lienee Yhdysvaltain kuuluisimpia luonnonpuistoja. Maan vanhinkin se taitaa olla. Wyomingissa sijaitseva alue on suuri ja puiston sisällä pystyy autoilemaan satoja kilometrejä. Suorintakin tietä mitattuna suojelualue taitaa olla yli sata kilometriä suuntaansa. Koko Yellowstone sijaitsee valtaisan tulivuoren päällä ja siten alueella on paljon vulkaanista toimintaa. Monessa paikassa pulputtaa tai höyryää. Nämä kuumat lähteet ovatkin ehkä puiston kuvatuimpia ja viraillumpia nähtävyyksiä. Vierailjakeskukset ja kävelypolut keskittyvät juuri näihin paikkoihin.

Öitämme emme kuitenkaan puiston sisällä nukkuneet, sillä kuten muissakin luonnonpuistoissa matkallamme USA:ssa, ei yhdelläkään Yellowstonen monesta leirintäalueesta ollut tilaa. Kaikki olivat täynnä. Jos tällaisen majapaikan haluaa, on se varattava jo hyvissä ajoin etukäteen. Emme ole jaksaneet tehdä niin, vaan toimimme taas kuten aiemminkin, eli yövyimme valtion metsissä aivan puiston kupeessa. Ensimmäisen yön Yellowstonen eteläpuolella, toisen länsipuolella. Päinvastoin kuin luonnonpuistojen sisällä, näillä alueilla yöpyminen on sallittua lähes missä vain, eikä se edes maksa mitään. Muutkin hyödyntävät näitä aluieita ja yleensä niillä on runsaasti asuntovaunumatkailijoita ja telttailijoita. Metsäalueet ovat myös siinä mielessä miellyttäviä, että alueelta löytää usein itselleen rauhallisen ja yksityisen paikan. Varsinaisilla leirintäalueilla näin ei yleensä ole, vaan auto on parkkeerattava merkitylle paikalle aivan niiden kahden viereisen merkityn paikan väliin. Naapuri on lähellä.

Erilaisten vulkaanisten ihmeiden lisäksi Yellowstonen toinen pääjuttu ovat tietysti erämaat ja eläimet, joita puistossa on ja näkee, vaikka ei pitkille korpivaelluksille lähtisikään. Erityisen vaikuttavia olivat biisonit. Kummia ja valtavia elukoita, jotka kuljeskelevat autoteilläkin tukkien liikennettä. Ketään ei kuitenkaan tainnut autoissa harmittaa, sillä sen verran ahkerasti eläimiä niistä kuvattiin. Niin teimme mekin (video tässä). Näimme myös monelaisia peuroja.

Karhuista täällä varoitellaan kaikkialla ja koko ajan, eikä kaiketi turhaan. Jasmin ehti nimittäin jo törmätä metsässä autoleirimme lähellä sellaiseen, kokien melkoisen säikähdyksen. Hirveä piti mennä kuvaamaan, mutta karhu tuli vastaan. Otus oli onneksi kuitenkin rauhallista sorttia ja löntysti omaa vauhtiaan toiseen suuntaan. Tänään kaukaisuudesta kuuluu ulvontaa. Susia kai. Olemme taas yhdessä valtion metsässä, eräänlaisella retkialueella. Kieltämättä kaikki tämä tekee hieman vainoharhaiseksi, varsinkin pimeän tultua. Vaikka lähellä on nytkin paljon muita leiriytyjiä, ei ulkona istuskelu ole mukavaa kun tuntuu, että metsässä rapisee vähän väliä jotain tai joku. Ja jos auton kupeessa on jonkinlainen valo päällä, ei pimeydestä tietenkään erota mitään, koska silmät eivät ole siihen tottuneet. Olkansa yli vilkuilee tämän tästä kuitenkaan mitään siellä näkemättä.

Itse Yellowstonen kansallispuiston järjestelyt vakuuttivat, jälleen kerran. Tiet olivat todella hyviä, luontopolut viimeisen päälle ja monet jopa liikuntaesteisille suunniteltuja. Suuren puiston sisällä oli myös useampi huoltoasema ja kauppa. Puiston keskellä sijaitsevan Old Faithful -nimellä tunnetun geysirin ympäristössä autotiet muistuttivat suorastaan moottoriteitä. Kaistoja oli useita suuntaansa ja eritasoliittymiäkin siellä oli. Harvoin moisia liikennejärjestelyjä luonnonpuistossa näkee. Eivätkä nämä järjestelyt turhia olleetkaan, sillä puistossa oli paljon porukkaa ja liikennettä. Taisipa olla jopa enemmän kuin Yosemitessa, joka piti hallussaan matkamme edellistä ennätystä. Vaikka puisto on suuri, teillä ajettiin monesti jonossa. Suosittu paikka näin keskikesällä.

Kiinalaisia turisteja Yellowstonessa oli paljon, mielestäni selvästi enemmän kuin aiemmissa puistoissa. Joidenkin linja-autojen kylkiteippauksetkin olivat kiinaksi. Maan koko ajan kasvava keskiluokka on lähtenyt katsomaan maailmaa. Ilmiö, joka taitaa olla nähtävissä kaikkialla maailmassa, Suomessakin. Kuten Yosemitessa, ranska oli yleinen kieli myös Yellowstonessa. En tosin tedä, ovatko sen puhujat Euroopasta vaiko Kanadan ranskankielisiltä alueilta.

Liikenteestä puheenollen, Yellowstonessa ja sen ympäristössä on muuten ollut harvinaisen paljon motoristeja. Paitsi perinteisiä moottoripyöriä (jotka muuten ovat tyypiltään lähes aina Hondan Goldwingejä tai Harley Davidsonin vastaavia valtaisan suuria ja kiiltäviä matkapyöriä), täällä näkee usein myös monenlaista kolmipyöräistä viritystä. Kaksi takapyörää ja moottoripyörän keula on yleinen juttu, mutta myöskään kahdella etupyörällä ja yhdellä takarenkaalla varustustettu tehdasvalmisteinen vähän moottorikelkkamainen härvelikään ei ole harvinainen. Tällaisen laitteen olen joskus Helsingissäkin nähnyt, mutta kovin yleisiä nämä eivät Euroopassa taida olla. Monessa moottoripyörässä, oli se kaksi tai kolmipyöräinen, on pieni peräkärry.

Erilaiset nelipyöräiset kaksi- tai nelipaikkaiset maastoajopelit ovat myös yleisiä ja niillä näiden takamaitten pikkuteillä myös ajellaan. Tällaisia aikuisten leikkikaluja näkee myös usein pickupien perässä kärryssä. Moni asuntoauto (ne ovat usein linja-auton kokoisia) taas hinaa käyttöautoa, kuten vaikkapa Jeeppiä. Nämä karavaanarien perässä kulkevat autot eivät edes ole minkäänlaisessa kärryssä, vaan jonkinlaisella aisalla kiinni isomman auton perässä. En ole oikein selvillä miten homma toimii, mutta hinattavan auton etupyörien pitää varmaankin kääntyä jollain tavalla mutkissa. Tällainen viritys ei taida olla Euroopassa sallittu, sillä en muista missään muualla nähneeni vastaavaa. Täällä se taas on hyvin yleistä. Melkein kaikkien bussin kokoluokkaa olevien asuntoautojen perässä on henkilöauto.

Edellisessä jutussani mainitsin suihkut ja sen, kuinka niitä ei aina meinaa täältä löytyä. Se herätti jutun kommentoijissa samanalaisia ajatuksia kuin mihin itsekin olimme täällä päätyneet: täytyisi hommata jonkinlainen mukana kulkeva peseytymissysteemi. Tutkimme vaihtoehtoja ja niitä oli suuressa eräliikkeessä useampi. Edistynein näistä oli auton tupakansytyttimeen kytkettävä sähköinen pumpulla varustettu suihku. Tämän kuitenkin hylkäsimme koska Jasminilla oli vastaavasta tällaisella reissulla ja näissä olosuhteissa huonohkoja kokemuksia. Vuoden mittaisella Afikan automatkalla laitetta oli kuulemma käytetty vain kerran. Se oli ollut liian tehokas ja tyhjentänyt ämpärin hetkessä, mikä oli perin ärsyttävää. Oli miellyttävämpää käyttää pelkkää ämpäriä ja kauhaa. Emme siis ostaneet sitä.

Seuraavaksi tutkimme säkkimäisiä retkisuihkuja, jotka olivat hyvin edullisia mutta eivät oikein vakuuttaneet. Mihin moisen ripustaisi jos ei ole puita? Auton katollakaan se ei ehkä toimisi tarkoitetulla tavalla. Lopulta päädyimme suihkuratkaisussa puutarhassa käytettävään käsin pumpattavaan painepulloon. Tällainen maksoi Walmartissa vain viisi talaa, joten kokeilu ei tullut kalliiksi. Idea ei tosin ollut ihan uusi tai omamme, sillä purjevenematkallamme Kolumbiasta Panamaan raikasvesisuihku oli juuri tällainen painepullo. Jos luonnonvesi joessa tai järvessä on liian kylmää, lämmitämme keittimellä kattilallisen tai pari. Tätä suihkusysteemiä on kokeiltu kerran ja se vaikutti toimivalta. Vesipihikin se on. Gallonan (nelisen litraa) tankki riittää hyvin yhden ihmisen peseytymiseen. Saapa nähdä kuinka monesti pumppupullo on vielä käytössä. Ulkoilma kun on koko ajan viilenemään päin.

Olemme jo Montanassa, eikä tästä ole pitkä matka Kanadaan. Joitakin satoja kilometrejä enää. Taidamme ylittää rajan ihan lähipäivinä. Meksikosta Jenkkeihin ajaessamme taisin sanoa tullimiehelle vierailumme pituudeksi kolmekymmentä päivää. Arvaus oli aika hyvä, sillä tiaisimme todellakin olla täällä aika tasan kuukauden. Kanadassa ajamme varmaankin ensiksi Calgaryyn, se kun on sopivasti matkan varrella. Toivottavasti siellä saamme vihdoin autoon uudet öljyt. Tämähän oli Las Vegasin mekaanikoille aivan liian haastava rasti. Lapiokin pitäisi varmaan ostaa. Pohjoisessa kun on oletettavasti hankalia sorateitä ja olisi kätevää jos mukana olisi työkalu, jolla juuttunutta autoa sitten kuopista ylös kaivella. Tai vaihtoehtoisesti niitä kuoppia täyttää.

—

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta