Santiagosta ja Valparaisosta sekä jatkon reittisuunnitelmista

Santiagosta ja Valparaisosta sekä jatkon reittisuunnitelmista

 

La 10.3.2018 (pvä 113), Valparaiso, Chile

Santiagossa oli monta puolta. Alkuun kaupungin keskusta toi katukauppianeen ja säläkauppoineen mieleen jossain määrin jopa Paraguayn merkillistä ostostaivasta (tai -helvettiä, näkökulmakysymyksiä) Ciudad del Esten. Juttu siitä tämän linkin takaa. Toisaalta neljäksi yöksi vuokraamamme asunto oli alueella, jolla rakennuskanta oli matalaa. Kämppä oli yli 20-kerroksisessa talossa, mutta tämä kolosssi oli alueella poikkeus. Lähikadut toivat jollain tavalla mieleen Montevideon, jossa rakennukset olivat myös matalia ja niistä huokuva tunnelma jotenkin unelias.

Kaikki ei kuitenkaan täsmännyt edellä esitettyihin esimerkkeihin, sillä Santiagossa oli paljon pyöräilijöitä. Hyvin moni heistä käytti jopa kypärää. Tällaista ilmiötä emme olleet samassa mittakaavassa tämän mantereen kaupungeissa aiemmin nähneet. Pyöräily, saati sitten vastuullinen sellainen, ei ole ollut suosiossa. Satunnaisen rullalautailijankin saattoi Santiagossa nähdä. Opiskelijoita näytti olevan myös paljon, ja yliopiston rakennuksia. Lopulta kaupungista löytyi myös moderni osa katukahviloineen ja liike-elmän lasitorneineen.

Ei siis kokonaisuudessaan hullumpaa, vaikka vuorien saartama Santiago oli koko vierailumme usvan peitossa. Välillä kaupunkia ympäröivät huiput olivat näkymättömissä. Tämä on kuulemma yleistä, sillä ilmansaasteet eivät pääse pois kaupungin yltä, onhan koko viiden miljoonan asukkaan metropoli ikään kuin kattilan pohjalla. En tiedä vaikuttiko ilmanlaatu meihin. Mitään kovin erityistä en itse huomannut. Ehkä pientä kurkun käheyttä, mutta vain ehkä.

Hieman yli sadan kilometrin päässä Santiagosta meren rannalla sijaitseva Valparaiso oli taas oma lukunsa. Moni oli kehoittanut meitä käymään siellä. Tiesin itsekin ennakolta kaupungin maineen jonkinlaisena erikoisuutena, boheemina ja taianomaisena paikkana. Toisenlaisiakin mielipiteitä kuulimme. Rähjäinen ja rauhaton satamakaupunki, kuuluivat ne. Siinä kuulemma koko maagisuus.

Ei siis ollut muita vaihtoehtoja kuin mennä itse katsomaan mistä oli kysymys, joten ajoimme Santiagon päiviemme jälkeen Valparaisoon. Kaupunki on rakennettu satamaa ympäröivän vuoren rinteille, joten kiipeilyä ja portaita oli paljon. Autolla ajaminenkaan ei ollut aina herkkua, sillä mäet olivat välillä jyrkkiä, kujat  kapeita ja mutkikkaita. Kaduilla kävellessämme haisi välillä palanut kytkin, sillä paikalliset autoilijatkin olivat välillä mäkilähtöjensä kanssa hätää kärsimässä. Kaupungin rantaviivaa määrittää edelleen vilkas ja toimiva satama. Kontteja ja nostureita.

Rappioromantiikasta ja rähjäisestä rakennuskanasta pitäville kaupunki tarjoaa varmasti paljon kuvattavaa ja ihmeteltävää. Seinämaalaukset ja graffitit ovat Valparaison juttu ja niitä on kaikkialla. Kiintoisaa on myös, että kaupungissa oli paljon kissoja. Tähän mennessä Argentiina ja Chile ovat näyttäytyneet meille koiramaina. Liekö jonkinlainen boheemiuden osoitus tämäkin. Toisaalta rähjäisyys ei ole kulissi, vaan taitaa olla ihan aitoa. En ihmettele, jos kaupunki on myös rikollisuustulastoissa se Chilen ykkönen, kuten saimme kuulla. Rohkenisinko siten sanoa, että henkilökohtaisesti kallistun ehkä noista yllä esitetyistä määritelmistä siihen jälkimmäiseen. Siis jos jompikumpi niistä pitäisi valita. Mutta omanlaisensa kaupunki Valparaiso ehdottomasti on, siitä kaikki varmaan ovat samaa mieltä. Kuten aina, kannataa sekin käydä itse katsomassa ja muodostaa sitten aiheesta oma mielipide.

Täältä Valparaisosta matka jatkuu ihan juuri. Suuntaamme kohti pohjoista rannikkoa myötäillen, kunnes käännymme sisämaahan viimeistään Antofagastan kohdalta. Sinne on 1300 kilometriä, ja matkalla ei kuulemma ole oikein yhtään mitään. Autiomaata, on meille kerrottu. Suuri maa on tämä Chile. Antofagastasta ajamme Atacaman autiomaahan, jossa pysähtynemme ainakin San Pedro de Atacamassa. Siitä sitten Argentiinan luoteiskulman kautta Boliviaan. Tällainen on suunnitelma.

Lähes viikon kestäneen kaupunkielämän jälkeen on mukava päästä taas Chilen takamaille ja nukkumaan autoon, jossa oikeastaan nukuttaa yleensä paljon paremmin kuin hotelleissa ja lyhytvuokrakämpissä. Santiagon asunnossakin oli verhoista huolimatta kovin valoisaa ja katumelu kantautui välillä suorastaan uskomattoman voimakkaana aina 19. kerrokseen asti. Tyynykin oli turhan korkea ja väärän muotoinen, mokoma.. Autossa taas peti on oma ja tuttu. Kotoisa. Chilessä sääkin on suosinut autoasumista, sillä öisin on sopivan viileää, muttei vielä kylmää. Saapa nähdä kuinka pitkään voin sanoa samaa. Vuoristossa kun on tiettävästi aika viileää. Mielenkiinnolla odotan, voiko Boliviassa olla öisin jopa pakkasta.

 

Valparaison rappioromantiikkaa. Jänniä kuvia kaupungista kieltämättä saa.

 

Edit 2020 – Koko tarinan automatkastamme maailman ympäri voi lukea kahdesta reissusta kertovasta kirjasta:

Osa 1 Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä
Osa 2 Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta



9 thoughts on “Santiagosta ja Valparaisosta sekä jatkon reittisuunnitelmista”

    • Valparaisossa oli kyllä jokunen epämääräisen näköinen tyyppi, mutta ei mitään perin ennennäkemätöntä. Kadullakin muistsn muutaman äijän makailleen, mutta taisivat olla enemmän vanhan liiton spugeja.

  • ”Autolla ajaminenkaan ei ollut aina herkkua, sillä mäet olivat välillä jyrkkiä, kujat kapeita ja mutkikkaita. Kaduilla kävellessämme haisi välillä palanut kytkin, sillä paikalliset autoilijatkin olivat välillä mäkilähtöjensä kanssa hätää kärsimässä. ”

    Pakulla sentään sopii kapeammillekkin kujille, ja niitä siellä varmaan tulee riittämään.. Isommilla asunto-auton rohjoilla, bussin rungolle rakennetuista asunto-autoista nyt puhumattakaan, niillä jos kulkisi niin pitäisi joka mutka miettiä tarkaan minne uskaltaa edes yrittää sovittautua.. Saattaa jäädä auto jumiin ja matkanteko kesken. Siellähän sitten olisit tien tukkeena jumissa helvetin ison luxus-auton rohjosi kanssa.

    ”Lähes viikon kestäneen kaupunkielämän jälkeen on mukava päästä taas Chilen takamaille ja nukkumaan autoon, jossa oikeastaan nukuttaa yleensä paljon paremmin kuin hotelleissa ja lyhytvuokrakämpissä. Santiagon asunnossakin oli verhoista huolimatta kovin valoisaa ja katumelu kantautui välillä suorastaan uskomattoman voimakkaana aina 19. kerrokseen asti. Tyynykin oli turhan korkea ja väärän muotoinen, mokoma.. Autossa taas peti on oma ja tuttu. Kotoisa. Chilessä sääkin on suosinut autoasumista, sillä öisin on sopivan viileää, muttei vielä kylmää. Saapa nähdä kuinka pitkään voin sanoa samaa. Vuoristossa kun on tiettävästi aika viileää. Mielenkiinnolla odotan, voiko Boliviassa olla öisin jopa pakkasta.”

    Noin se varmaan on. Totta vieköön. Aika vaikeaa on löytää omaa tuttua petipaikkaa parempaa lepopaikkaa reissulla. Parasta on kun sen lepopaikan voi ajaa tilanteen mukaan riittävän suojaan ja syrjään kaikesta metelistä. Korvatulpat ovat myös hyvä keksintö.

    Korvatulpat ovat itse asiassa matkoilla aina tosi hyvä keksintö. Niiden avulla pärjää meluisammassakin hotellissa. Heh!
    Joskus on tullut korvatulppien voimin yövyttyä varsin vilkkaissa ja kummallisissakin paikoissa, ihan muina miehinä, eikä koskaan mitään ongelmaa. Voisi jopa väittää että mitä vilkkaampi ja avoimenpi julkinen parkkipaikka niin sitä turvallisemmin ja rauhallisemmin mielin sai yönsä nukkua. Ilman korvatulppia vieraassa vähänkin meluisemmassa paikassa ei nukkumisesta tahdo tulla mitään.

    Toisaalta. Kuka sitä on kieltämään vaikka pistäisit autosi parkkiin keskelle kaupungin toria ja yöpyisit siinä. Etenkin jos torilla on parkkiruutuja. Kuskihan voi aina vedota silkkaan yleiseen turvallisuuteen kun sanoo että nukutti siihen malliin että oli pakko pysähtyä lepäämään. Muuten olisi nukahtanut rattiin.

    Mitä kylmiin ilmoihin tulee. Kylmässä ilmassa on ainakin tosi hyvä nukkua ja hengittää jos vaan peitteitä on riittävästi. Tosin veikkaan että suurimmat ongelmat noilla teidän, lähes Etelä-Afrikan ja Austraalian korkeuksilla liikkuessa taitaa liittyä kylmän sijaan liikaan kuumuuteen? Joka ainakin omien kokemusten mukaan juuri pakussa on kaikkein parasta. Auringon paahtama peltinen auto jäähtyy auringon laskun jälkeen tosi nopeasti, etenkin jos pitää ovia ja ikkunoihta alkuillasta hieman raollaan. Itsellä oli reissulla, sivuovia varten tehdyt semmoset tukevat stoppariraudatkin joilla ovet sai turvalukittua juuri mieleiseen asentoon, enemmän tai vähemmän auki.. Huomasin kuitenkin hyvin pian että ne oli ihan turhat viritykset ja että se riittää kun ovet pistää sisäpuolelta lukkoon ja painaa ovet varovasti puolittain kiinni. Sillon ovet ovat kunnolla lukossa ja mutta ovien tiivisteiden väliin jää juuri sopivat raot josta ilma vaihtuu ihan riittävästi.

    • Valparaisoon en kyllä ikinä lähtisi isolla asuntorekalla. Sen verran hurjia olivat jotkut mäet ja kujat siellä. Toki jos pysyy aivan meren ja sataman tuntumassa, niin onnistuu. Muuten on syytä tehdä tiedustelu ennakkoon pienemmällä ajopelillä.

      Korvstulpat ovat olleet kovassa käytössä meilläkin. Hieman yllättäen niitä on tsinnut tarvita enemmän muissa majoituksissa kuin autossa. Santiagon tornitalossakin ne olivat tarpeellinen apu. Ei uskoisi, miten liikenteen melu kantautuu tosi korkeallekin ja tosi kuuluvana. Ehkä ei pitäisi ihmetellä, sillä ylöspäinhön ei yleensö ole minkäänlaisia meluvalleja tai rakenteita, jotks ääniaallot pysäyttäisivät.

  • Jos olisitte matkanneet Grande Brasilen seuraavalla vuorolla, niin olisitte nyt Kongossa. 🙂

    Seurantakartan mukaan olette nyt pohjoisempana kuin kertaakaan Etelä-Amerikan aikana. Näkyykö se mitenkään lämpötiloissa ja ilmastossa että kuljette suoraan kohti pohjoista? Kuivalta ja tyhjältä näyttää maisemat siellä.

    • Oho, vai että Kongossa. Hämärästi muistelenkin, että Grande Brasile oli aikeissa siirtyä jollekin muulle reitille, pois E-Amerikan linjalta.

      Tein tuon aivan saman havainnon kun katsoin karttaa hiljattain: pohjoisessa ollaan. En voi sanoa, että tuota huomaisi. Tässä tosin hämäävät myös muut asiat, kuten korkeusasema merenpinnasta ja Pohjois-Chilen kuiva ilmasto. Ihsn erilainen kuin vaikka Brasiliassa. Hankala on verrata. Päivät ovat ehkä lyhentyneet. Siis valoisa aika. Siltä ainakin tuntuu.

  • Valparaisossa kävin 90-luvun puolivälissä laivalla, lastattiin omenoita täysi lasti Ruotsiin ja suora matka pohjoiseen kesti noin kolme viikkoa Panaman kanavan kautta. Mutta silloin Valparaiso näytti siistiltä paikalta, liekö maan aiemman johtajan ansiota kun kuri oli tiukahko. Sataman kulmat olivat kuitenkin perinteisiä eli ei niin kaunista, mutta esim. vuorten rinteissä oli tyylikkäitä ravintoloita ja yleensä kaupunkinäkymä oli kiinnostava.
    Oletteko muuten ajaneet siellä maanteillä pimeän aikaan, onko liikenne silloin jännittävää vai vielä pahempaa?

    • Kas, olisi kyllä kiinnostavaa jos kaupungin olisi nähnyt aiemminkin ja olisi vertailukohta. Vuoren rinteillä, turistien määrästä päätellen niillä keskeisimmillä alueilla oli vieläkin ihan viihtyisän näköisiä boheemeja, mutta ilmeisen hyvin ylläpidettyjä ravintoloita, mutta paljon Valparaison keskustan liepeilläkin oli suoranaisia autiotaloja. Kovin olivat paikat myös likaisia, jollain tavalla pinttyneitä suorastaan, siis ihan kadusta lähtien. Tai sellainen mielikuva syntyi. Mutta moni ulkomaalainenkin kaupungista pitää, jopa niin paljon että ovat sinne muuttaneet. Expateja on vissiin aika paljon. Konttihotellin perustajakin oli Uudesta-Seelannista.

    • Ai niin, pimeäajo vielä. Päivät ovat olleet koko reissun tosi pitkiä ja pimeä on tullut vadta yhdeksön jälkeen, joten pimeässä ajamiselle ei ole ollut juurikaan tarvetta. On sitä kuitenkin pari kertaa tehty. Tiethän täällä ovat aika suorat ja liikennettä loppujen lopuksi vähän, joten en juurikaan näe riskejä pimeäajossakaan.

      Moni (ulkomaalainen) on siitä varoitellut, että ei kannattaisi. Nähtyämme olosuhteet, ovat nämä neuvot hieman huvittaneet meitä. Miten täällä olisi turvattomampaa ajaa pimeällä kuin Euroopassa, saati sitten Suomessa, jossa on usein pilkkopimeää, liukasta, tulee räntää tai lunta, ja synkästä metsästä saattaa hyppiä tielle valtavia hirviä, joita ei edes oikein näe? Tällä kun näkyvyys saattaa monesti olla kilometrejä, metsää ei ole missään ja muita tienkäyttäjiä vähän…

Vastaa käyttäjälle Markku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *